Plan Kummisaappailla kerätään varoja kehitysmaiden lapsille
Plan Suomi Säätiö ja Nokian Jalkineet ovat lanseeranneet markkinoille värikkäät lasten Kummisaappaat, joiden kuvituksessa seikkailevat Maukka ja Väykkä, Finlandia Junior -palkittujen taiteilija Virpi Talvitien ja kirjailija Timo Parvelan luomat satuhahmot.
Saapasidean isä on muusikko Mikko Kuustonen. Kummisaapas yhdistää hauskasti käytännöllisen tuotteen ja hyväntekeväisyyden ja tuottaa iloa samanaikaisesti sekä suomalaisille että kehitysmaiden lapsille.
Saappaita voi ostaa K-Citymarketeista kautta maan. Saappaiden tukkuhinnasta lahjoitetaan 15 prosenttia kehitysyhteistyöjärjestö Planin lasten oikeuksia puolustaviin ja heidän elinolosuhteitaan parantaviin hankkeisiin, joita toimii yli kuudessakymmenessä maassa. Kevään 2009 aikana myynti laajenee myös maamme Prismoihin. Uusi saapasmalli on suunnitteilla ensi syksyksi.
Lataa koko tiedote tästä.
Tämän vuoden erämessuilla veikattiin Nokian Jalkineiden ständillä lämpötilaa hyisen kauniissa revontulikuvassa. Oikea lämpötila oli jäätävät º28C! Oikein vastanneiden kesken arvottiin Nokian Naali-kumisaappaat. Tällä kertaa arpa osui Keuruulaiselle Juhani Kiltiselle. Onneksi olkoon! Voittajalle olemme ilmoittaneet henkilökohtaisesti.
Nokian Jalkineet 110 vuotta
Nokian Jalkineet juhlii tänä vuonna 110-vuotista taivaltaan suomalaisten kumijalkinevalmistajana. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään keväällä suunnittelukilpailu alan opiskelijoille ja ammattilaisille, ja syksyllä markkinoille tuodaan limited edition -juhlavuoden kumisaapas. Myös Nokian Jalkineiden brändin ilmettä on uudistettu - käy katsomassa uusia sivuja osoitteessa www.nokianjalkineet.fi!
Olli Tuominen vuoden 2007 Squashin Suomen mestari
Dunlop-pelaaja Olli Tuominen voitti kahdeksannen Suomen mestaruutensa Oulussa 20-22.4.2007 järjestetyissä SM-kilpailuissa. Hän peittosi SM-finaalissa toisen Dunlop-pelaajan Matias Tuomen eri lukemin 3-0. Puolivälieriin kipusivat lisäksi Dunlop-pelaajista Markus Vanhanen sekä Heikki Kononen.
Olli Tuomisen tie katkesi välieriin New Yorkissa
Dunlop-pelaaja Olli Tuomisen (PSA-18) menestyksekäs taival New Yorkin Squashin ammattilaisturnauksessa päättyi perjantaina välieriin, kun maailmanlistan 6:nneksi rankattu Australian Anthony Ricketts kukisti suomalaisen erin 3-1.
Elämänsä turnauksen pelannut Tuominen oli aiemmin nujertanut maailmanlistan 10:nneksi rankatun Lee Beachillin ja listan kolmosen David Palmerin. Australialainen Palmer on lajin hallitseva maailmanmestari.
Uusi Dunlop Aerogel -mallisto saapuu maaliskuussa Suomeen.
Saksalainen Tennismagazine on jo palkinnut tulevan Aerogel 300 -tennismailan testivoittajaksi arvostetussa mailatestissä.
Yhdysvaltalainen Tennis Warehouse -internetsivusto on arvioinut tulevan Aerogel 200 mailan erittäin korkealle 81 pisteellä.
Sopimuspelaaja Vahtola hurjana Nordic Racketlon Openissa
Oulussa järjestetyissä Nordic Racketlon Open 2007 kilpailuissa Dunlop-, Carlton- ja Stiga-sopimuspelaaja Markus Vahtola esiintyi vahvasti. Hän sijoittui Avoimessa luokassa toiseksi sekä otti SM hopeaa nelinpelistä yhdessä parinsa Tommi Laineen kanssa.
Olli Tuomisen taival Ruotsin Avoimissa päättyi välieriin
Olli Tuominen ei kyennyt yllättämään hallitsevaa maailmanmestaria Australian David Palmeria Ruotsin avoimen mestaruusturnauksen välierässä lauantaina. Suomalainen joutui tunnustamaan maailmanlistan kakkoseksi rankatun Palmerin paremmakseen erin 3-1.
Ruotsalainen Woolpower siirtyi Berner Sportin edustukseen tammikuussa 2007. Entiseltä nimeltään Ullfrotte tunnetaan erittäin lämpimistä merinovilla-alusasuistaan. Ne sopivat niin lapsille kuin aikuisillekin viileisiin pakkaspäiviin, mutta myös ammattilaisille kylmiin ja kosteisiin työolosuhteisiin.
Lisätietoja mallistosta ja Woolpower-konseptista: www.woolpower.se
Tuomisen tie katkesi 2.kierrokselle Saudi-Arabiassa
Olli Tuominen (PSA-16) joutui hyvästä yrityksestään huolimatta tunnustamaan Australian Anthony Rickettsin (PSA-6) paremmakseen Saudi-Arabian ammattilaisturnauksen toisella kierroksella. Myöhään sunnuntai-iltana käydyssä kamppailussa australialainen oli Tuomista parempi erälukemin 3-0 (13-11, 11-9, 11-9).
Tuominen venytti jokaisen erän viime metreille saakka, mutta vahva australialainen pystyi kerta toisensa jälkeen nappaamaan ratkaisevat pisteet nimiinsä.
"Jotenkin vastustaja onnistui nostamaan vauhdin nimenomaan erien lopussa sen verran korkeaksi, etten pystynyt vastaamaan siihen", suomalainen harmitteli.
Tuomista harmitti erityisesti hänen oma taktiikkansa, sillä pienillä muutoksilla ottelu olisi saattanut kääntyä suomalaisen hyväksi.
"Yritin vähän liikaa liian aikaisin. Hyökkäsin ja siirsin palloa etukentälle, vaikka olisi pitänyt rakentaa peliä pidempään", Tuominen totesi.
Suomalaisen kausi jatkuu tammikuun puolessa välissä, kun Chicagossa pelataan 80 000 dollarin turnaus. 13:nneksi sijoitettu Tuominen kohtaa Chicagon avauskierroksella karsijan.
Saudi International (PSA - 130 000$), Al Khobar 2.kierrosta: [12] Olli Tuominen - [5] Anthony Ricketts, Australia 0-3 (11-13, 9-11, 9-11).
Saudi International 2006 http://www.atcosquash.com/index.html
Tuominen toiselle kierrokselle Saudi-Arabiassa
Olli Tuominen kukisti myöhään lauantai-iltana Saudi-Arabian ammattilaisturnauksen avauskierroksella isäntämaan Mohammed Tahir Al-Saifin suoraan erin 3-0. Tuomisen voitto oli odotettu, sillä kisaan villillä kortilla mukaan päässyt Al-Saif on maailmanlistalla vasta sijalla 345, kun suomalainen on rankattu listalla 16:nneksi.
Tuomisen ja Al-Saifin välinen ottelu kesti vain 24 minuuttia, eikä saudiarabialainen onnistunut pelin aikana nappaamaan suomalaiselta kuin 8 pistettä.
"Peli sujui ongelmitta, eikä kaveri oikein pysynyt tahdissa mukana. Se oli hänen listasijoituksensa perusteella odotettavissakin", suomalainen totesi.
Tuomisen vastus koveneekin toisella kierroksella selvästi, sillä vastaan asettuu turnauksen viidenneksi sijoitettu Australian Anthony Ricketts, joka on uusimmalla maailmanlistalla peräti kuudentena. Australialainen voitti omassa avauskierroksen ottelussaan Pakistanin Shahid Zamanin selvästi erin 3-0.
Tuomisen ja Rickettsin väliset kamppailut ammattilaiskiertueella ovat toistaiseksi aina päättyneet australialaisen voittoon. Siitä huolimatta suomalainen lähtee otteluun luottavaisena.
"Fiilis on hyvä ja viime aikoina peli on taas mennyt pikkaisen paremmin. Toivon, että pystyn pelaamaan huomenna hyvän pelin. Katsotaan sitten mihin se riittää", Tuominen mietiskeli.
Tuomisen ja Rickettsin ottelu pelataan myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa.
Saudi International 2006, Al Khobar 1. kierrosta: [12] Olli Tuominen - [WC] Mohammed Tahir Al-Saif, Saudi-Arabia 3-0 (11-3, 11-2, 11-3) (24min)
Turnausta voi seurata osoitteessa http://www.atcosquash.com/index.html
Carlton-pelaajat juhlivat MM-kilpailuissa
Carlton-tähdet Nathan Robertson sekä Gail Emms ovat vuoden 2006 sekanelinpelin maailmanmestarit. Lisäksi Carltonin Anthony Clark voitti MM-hopeamitalin sekä miesten nelinpelissä että sekanelinpelissä. Robertson pelaa Carlton Airblade Tour-, Emms Carlton Powerblade Superlite- sekä Clark Carlton Powerblade Tour -mailalla.

Berner Sport - osaston tuorein edustus on maailmanluokan sulkapallomerkki Carlton. Kansainvälisistä huippupelaajista muun muassa Nathan Robertson sekä Gail Emms pelaavat Carlton mailoilla. Tutustu tuotteisiin palloilukuvastossamme.